Historia
Kuva: Helsingin kaupungin museo, Lasipalatsin mediakeskusLasipalatsin rakennuksen tarina
Lasipalatsin kaltaisia elegantteja funkkisrakennuksia on jäljellä vain harvassa Euroopan kaupungissa
Alueella oli alun perin venäläinen kasarmi vuodesta 1830 ja läheisen Turun tien vuoksi aluetta kutsuttiin Turun kasarmeiksi. SOK ja Valio vuokrasivat alueelta tontin Helsingin kaupungilta vuonna 1935 ja rakennuttivat yhdessä Lasipalatsin. Rakennus valmistui vuonna 1936 eli tänä vuonna (2011) vietetään 75-vuotisjuhlaa.
Lasipalatsi oli tarkoitettu alun perin väliaikaiseksi rakennukseksi noin kymmeneksi vuodeksi kunnes alueen lopullinen kaupunkisuunnitelma olisi valmis. Tärkeimmät vuokralaiset olivat SOK 700-hengen suurravintola ja 800-paikkainen elokuvateatteri, BioRex joka oli valmistuessaan pohjoismaiden modernein. BioRex oli aikanaan SF-elokuvien ensi-iltateatteri ja Lasipalatsissa kuvattiin monia suomifilmien kohtauksia
Väliaikainen basaarirakennus oli valmistuttuaan nähtävyys, jonka avaria ja valoisia tiloja tultiin katsomaan kauempaakin. Suunnittelijoina toimivat silloin vielä uransa alussa olleet arkkitehtiopiskelijat Riihimäki, Kokko ja Revell.
Rakennus edustaa puhdasta funktionalismia parhaimmillaan: elokuvasali lämpiöineen, ravintolasali eteis- ja kahvilatiloineen, talvipuutarha, liiketilojen läpinäkyvyys ja kirkkaat lasipinnat, kiiltopintaiset pylväät, metallihohtoiset pylväät, vahvasävyiset seinäpinnat maalauksineen ja isot lasipinnat olivat aikansa nähtävyys
Ravintola Lasipalatsi oli 30-luvulla aikansa näyttäytymispaikka. Alkuperäisessä ravintolasalissa oli jo kattoterassi ja talvipuutarha eksoottisine Euroopasta tilattuine palmuineen. Lasipalatsi siirtyi myöhemmin kaupungin omistuksen ja Suurravintola muutti 1949 SOK uuteen liiketaloon.
Talo palautettiin etsikkovuosien jälkeen alkuperäiseen asuunsa ja avattiin täydellisesti entisöitynä 1998. Peruskorjauksen suunnittelivat vuonna Pia Ilonen ja Minna Lukander, Arkkitehtitoimisto Talli ja sisustuksen arkkitehti Martti Lukander.
Lasipalatsi Lasipalatsi nykyisin
Lasipalatsin elokuva- ja mediakeskus on Helsingin kaupungin omistama ja Lasipalatsin Mediakeskus Oy:n isännöimä rakennus. Se sykkii Helsingin ydinkeskustassa toteuttaen suunnittelijoidensa jo 1930-luvulla tavoittelemaa valoisan avoimuuden ja moderniuden henkeä. Tämän 1998 peruskorjatun modernin funkkis-palatsin seinien sisälle mahtuu iso pala urbaania kulttuuria helposti lähestyttävässä muodossa.
Lasipalatsi tuo modernin teknologian ja tietotekniikan palvelut lähelle ihmistä ja sen suojista löytää ilmaisia internet-yhteyksiä, nettipalveluita, kulttuuri-infoa ja yhteiskunnallista tiedotusta. Myös eurooppalaiset elokuvat, vaihtuvat näyttelyt, kaupunkistudiot ja monenlaiset kulttuuritapahtumat ovat löytäneet tiensä Lasipalatsin suojiin. Lasipalatsi on myös media-alan kauppakeskus ja eurooppalainen kohtauspaikka kahviloineen, ravintoloineen ja kohtaamispaikkoineen. Sen suojissa toimii yli 20 yritystä ja yhteisöä.
Kuva Lasipalatsin salistaRavintola Lasipalatsi
Lasipalatsi on arkkitehtiopiskelijakolmikon Kokko, Rewell, Riihimäki nuorekas tulkinta funktionalismista. Elokuun puolivälissä 1935 aloitettu rakennustyö valmistui jo osittain saman vuoden joulumarkkinoille. Väliaikainen basaarirakennus oli valmistuttuaan nähtävyys, jonka avaria ja valoisia tiloja kannatti tulla kaukaakin katsomaan. Neonvalot ja –mainokset olivat näyttävä ja värikäs osa Lasipalatsia alusta alkaen.
Vuoden 1996 lopulla aloitettiin Arkkitehtitoimisto Tallin arkkitehtien Pia Ilonen, Minna Lukander sekä sisustusarkkitehti Martti Lukanderin suunnitelmien pohjalta entisöinti. Syksyllä 1998 valmistui sisustuksessaan, väreissään ja valaistuksessaan 30-luvun loistonsa saanut Lasipalatsi ja sen yhtenä keskipisteenä Helsingin ”Uusi Ihme”, Ravintola Lasipalatsi.
Ravintola Lasipalatsi tarjoaa suosittujen klassikkoannosten lisäksi kunkin vuodenajan herkkuja silloin kun ne ovat parhaimmillaan. Menussamme näkyvä suomalaisuus korostuu myös raaka-aineiden valinnassa, ja keittiömme kunnia-asiana onkin huolehtia siitä, että tarjolla on aina mm. tuoretta kotimaista kalaa, juustoja ja marjoja. Raaka-aineita hankitaan kotimaisilta laadukkailta pientuottajilta mm. juustoloista ja kotijäätelötilalta.
Ravintola Lasipalatsin tilakokonaisuuteen kuuluu valoisan funkkistyylisen ravintolasalin lisäksi kolme rauhallista kabinettia, joissa järjestetään niin aamiaispalavereja kuin gaalaillallisiakin. Akvaario-kabinetti, Helsinki-kabinetti ja Palmuhuone aitoine palmuineen ovat edustavia ja viihtyisiä tiloja, joihin voidaan valmistaa tarpeen mukaan 10–60 hengen kattaus.
Ravintola Lasipalatsissa on aina panostettu hyvän ruoan lisäksi korkealuokkaiseen viinivalikoimaan, josta vaativakin asiakas löytää omansa. Nykyään tarjoamme monia huippuviinejä myös laseittain, joten nautiskelulle on erinomaiset puitteet.
LASIPALATSIN BIO REX
Lasipalatsin Bio Rex tarjoaa loistavan funkkishenkisen ympäristön erilaisille edustustilaisuuksille. Lasipalatsin Bio Rex:n nimellä kulkevassa tila- ja palvelukonseptissa onkin yhdistetty kaikki oleellinen: toimiva ja persoonallinen miljöö, korkealuokkaiset ravintolapalvelut ja kattava esitystekniikka. Seminaari- ja koulutustilaisuuksia, tuotelanseerauksia, gaalailtoja ja muita suurempia tilaisuuksia ajatellen Bio Rex toimii parhaiten 100–500 vieraalla. Kätevästi muunneltava elokuvateatterin aulatila tarjoaa kuitenkin erinomaiset puitteet myös pienemmille tapahtumille ja itse teatteri tilaa jopa 700 hengelle. Lisätietoja monipuolisista tiloista löytyy Lasipalatsin Bio Rexin www-sivuilta.


